Kirjoittaja Aihe: F3C WC 2013 Puolassa  (Luettu 7898 kertaa)

Poissa Anssi

  • Seniori torppari
  • *****
F3C WC 2013 Puolassa
« : 19 Heinäkuu, 2013, 01:37:32 »
Tämän vuoden F3C MM-kisat pidetään Puolassa samassa paikassa kuin vuonna 2007. 2007 olimme Arin kanssa kisoissa ja nyt tänä vuonna Juho ja Jukka Heikkilä ovat edustamassa Suomea. Sain Juholta viestiä että olivat via Baltican selvittäneet 15h ja ovat pelipaikoilla. Olosuhteet kuumat ja hajoittelupaikat eivät ole 6 vuodessa yhtään parantunut.

 Norjalainen oli jo onnistunut tuhoamaan koneensa JR Sylpihde Super Grazy 2 kopalla kun oli radion moduulista antenni ollut irti. Japanilaiset olivat eilen tulleet kisakaupunkiin ja kuvia laittoivat kuvia aggregaatin virittelystä McDonaldsin pihalta. Ison maailman malliin ostivat paikan päältä (tai organsaattori järjesti) aggregaatin, ei siis kannata raahata mukana suotta  8). Varsinaset kisat alkaa lauantaina ja sunnuntaina ensimmöinn kisakierros. Yhtäaikaa pidetään myös ensimmäiset F3N MM-kisat.

Kisojen sivut ovat http://www.rc-heli-wch2013.pl/

Toivotaan että menestystä saadaan Suomen väreille ja Juho tunkee 15 joukkoon. Jukka parantaa 20 pykälää Italian kisoista. Tämä vuosi on viimeinen kun kisataan FB nupeilla ja ensi vuonna tulee uudet ohjelmat ja FBL sallituksi. Eli ensi vuonna voi paletti mennä täysin sekaisin jo pelkästään tekniikan ansiosta.

Juho tai Jukka kirjoittanee tänne tunnelmia mikäli pystyvät ja tarvittaessa välitän viestit mikäli eivät nettiin järkevästi pääse.
Lennokkimestari #100,
Jeti DS-16, Urukay Carbon, MB 109,
MB339 Al Fursan, Fouga Magister CM170.

Poissa Juho

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: F3C WC 2013 Puolassa
« Vastaus #1 : 19 Heinäkuu, 2013, 16:39:18 »
Toka treenipäivä on takana ja team registration on hoidettu. Keli on ihan mukava, lukuunottamatta tuulta. +25 lämmintä mutta n. 6m/s tuuli... Jopa japanilaisilla ongelmia leijunnan kanssa. Tänään oltiin reenaamassa japsien kanssa, huomaa kyllä toiminnasta että pojat tekee tätä työkseen. Mikäs siinä kun joka pilotilla on oma mekaanikko ja helpperi... Mutta pitää olla tyytyväinen, meillä kopterit kuitenkin toimii eikä ole niiden kanssa ongelmia.

Kopterit on sitä samaa. Kolmilapasia peräroottoreja muutamat nähty, ei muuta kummempaa. Täyskopat yleistyneet vieläkin lisää.

Kisakenttä on todella hieno mesta, lääniä löytyy, kaljahanat&teltat paikalla, myös kentän konttorirakennuksen yhteydessä hyväksi todettu ravintola ja terassi.

Maanantaina tokan kierroksen jälkeen voi jo vähän tuloksia vertailla, kun siis kahdella lentolinjalla lennetään ja tuomarit vaihtuvat ekan rundin jälkeen.

Kuvia yritetään napsia ja lisäillä tännekkin.
SAB Heli Team Finland - Supported by Bavarian Demon, Kontronik Drives, BK-Servos and Optipower batteries


Poissa Ege

  • Seniori torppari
  • *****
  • Esko Lumaja-HCTF/RC-Kopterit Ry 117
Vs: F3C WC 2013 Puolassa
« Vastaus #2 : 19 Heinäkuu, 2013, 20:21:02 »
Aii te ootte siellä' ilmankos ette vastannu ,  oikeen paljo tsemppiä molemmille.

Poissa Juho

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: F3C WC 2013 Puolassa
« Vastaus #3 : 23 Heinäkuu, 2013, 22:47:28 »
Homma etenee ja kolme kierrosta neljästä alkukierroksesta lennetty. Finaalipaikkaa lähdettiin hakemaan, sitä ei tällä kertaa kuitenkaan taida tulla. Sijoitukset kahden kierroksen jälkeen oli mulla 29. ja Jukalla 47.

Ekana kisapäivänä oltiin A lentolinjalla, missä tuomarointi paljon tiukempaa kuin B linjalla. Sen takia A ja B linjojen välisiä pisteitä ei voida verrata. Sunnuntaina oli keli "normaali", ei kovin pahaa tuulta, vasemmalta oikealle. Allekirjoittaneelle tosi hyvä lento, leijunnat vaan vähän matalat ja rotaatiossa ohi metrin ympyrästä. Niillä eväillä tuli sitten 201 pistettä, mikä oli ihan jees. Jukalla pientä jännitystä, lento ei ollut omalla tasolla ja rotaatio meni tosi huonosti, 138. Ekan kierroksen voittaja Ito nakutti 259.5.

Maanantaina sitten olikin pahempi keli, tuuli suoraan päin ja aika kovaa, n.7m/s. Linjoja vaihdettiin, joten helpompia pisteitä oli tarjolla. Jukka lensi aamupäivällä, aika hyvässä hetkessä leijunnat ja sai aika hyvän lennon, 183 pistettä. Allekirjoittanut lensi viimeisenä, viiden aikaan, jolloin tuuli oli kovimmillaan. Leijunta vaikeaa ja taivaalla paljon pieniä virheitä kruunattuna huonolla rotaatiolla. 211 oli tulos, mutta enemmän olisi ollut tarjolla. Siinä sitten karkasi fly-off paikka, kun muut keskikastissa veti about 230 pisteitä... Ito voitti kierroksen 261 pisteellä.

Tänään tiistaina lenneltiin taas B linjalla, keli vaikeampi kuin maanantaina. 8m/s ja puuskissa tuplaten, suoraan kohti. Jukalla vaikeuksia pullbackissa, meni nollille ja pari liikettä ulos sektorista ja huono rotaatio. 111 pistettä siitä. Mulla aika nappisuoritus keliin nähden, ei mitään pahoja virheitä, 199,5 pistettä. Sijoituksiin ei voi sanoa vielä, kun huomenna tasoittava kierros ja taas vaihdetaan linjat. Kuitenkin asemat parani allekirjoittaneella, kun samalla linjalla yläpuolella olevia pari ohitettiin ja britti Christyn kanssa samat pisteet.

Huomenna sitten vika alkukierros, pisteitä olisi tarjolla hyvällä suorituksella. Sijoitukset vielä muuttuu tänhetkisistä suuntaan ja toiseen, varmaan kaikilla muilla paitsi Itolla, joka taas kerran dominoi. On muuten kaveri ollut tätä ennen 4 kertaa MM-kisoissa ja voittanut joka ikisen kierroksen minkä on lentänyt... ikää kaverilla vissiinkin about 27.

Meille hyvät lennot niin Jukan sijoitus siinä 50 paikkeilla ja allekirjoittaneelle 20-25.

linkistä löytyy tulokset kahden kierroksen jälkeen (parempi laskettu), huomenna sitten lopulliset tulokset eli kolme parasta neljästä


Kisojen facebook-sivuilta löytyy paljon hyviä kuvia, https://www.facebook.com/2013FaiWorldChampionshipsForModelHelicopter?hc_location=stream
SAB Heli Team Finland - Supported by Bavarian Demon, Kontronik Drives, BK-Servos and Optipower batteries


Poissa Juho

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: F3C WC 2013 Puolassa
« Vastaus #4 : 25 Heinäkuu, 2013, 16:47:05 »
Jees, se oli sitten siinä. Hyvät kisat kaiken kaikkiaan. Järjestelyt ihan ok, tulospalvelussa vaan aika paljon parantamisen varaa. Paikka kiva ja ilmapiiri hyvä.

Vikat lennot meni suomalaisittain hyvin, ei isompia virheitä. Keli ei mikään tosi paha, n.3m/s tuulta vinosti lentolinjaan nähden. Jukka 181 ja mulle 214,5. Ito lensi taas järkyttävän hienosti. Varsinkin leijunta on hämmentävää katsottavaa... Se kopteri on kuin pöydällä joka pysähdyksessä ja kokoajan suorassa.  253 tuli siitä.

Sijoitukset oli mulla 30. ja Jukalla 56., tuomarointi muuttui A-linjalla lepsumpaan vikalla kierroksella niin kaveria tuli takaa ohi. Lentoja nähneenä pakko ihmetellä mutta ei auta. Ens kerralla paremmalla tuurilla ja paremmilla omilla suorituksilla. Huomenna sitten finaaleita katsomaan ja ihmettelemään. Kaluston päivityskin pitää aloittaa jotta ei anneta yhtään periksi ensi vuonna laitteilla. Nyt siis olisi hyvää tavaraa paljon myytävänä ja edukkaasti. Vielä on auki mitä tulee tilalle mutta eiköhän jotain keksitä...

Ensi vuonna sitten EM-kisat näillä näkymin Italiassa tai Sloveniassa, erittäin hienoja paikkoja molemmat. Toivottavasti saataisiin porukkaa enemmän lähtemään mukaan myös Suomesta, avustajia ja joukkuetta ei ole koskaan liikaa! Ja sieltä sitten suomalaisille kaksi fly-off paikkaa, vai mitä Anssi? ;)

SAB Heli Team Finland - Supported by Bavarian Demon, Kontronik Drives, BK-Servos and Optipower batteries


Poissa Ege

  • Seniori torppari
  • *****
  • Esko Lumaja-HCTF/RC-Kopterit Ry 117
Vs: F3C WC 2013 Puolassa
« Vastaus #5 : 25 Heinäkuu, 2013, 17:30:25 »
Oho mä veikkasin sua jonnekki 20 joukkoon ja jukkaa 40 no kuitenki kyseessä MM kisat ni kovassa seurassa joutuu ajamaan tehdaskuskeja vastaan.

Poissa Juho

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: F3C WC 2013 Puolassa
« Vastaus #6 : 25 Heinäkuu, 2013, 18:01:51 »
Ammattipilotteja näissä karkeiloissa taisi olla kaikki neljä japanilaista, jenkeistä Maxwell ja Youngblood, sitten näitä puoliammattilaisia on aika paljon, ketkä menee täysillä sponsoroinneilla, kuten Poyet, Haegele, Graber yms. Mutta eipä mahtunut Haegelekaan edes 20 joukkoon... Maxwell kyllä parantaa sijoitusta hurjasti viime kerrasta, on näemmä treenannut aika paljon.

Mielenkiintoinen yksityiskohta eilen tuli italialaisten kanssa eilen puheeksi. Fly-offissa on neljä pilottia A-ryhmästä ja 11 B-ryhmästä. Näin se tuomarilinjan muuttuminen vaikuttaa.
SAB Heli Team Finland - Supported by Bavarian Demon, Kontronik Drives, BK-Servos and Optipower batteries


Poissa Ege

  • Seniori torppari
  • *****
  • Esko Lumaja-HCTF/RC-Kopterit Ry 117
Vs: F3C WC 2013 Puolassa
« Vastaus #7 : 25 Heinäkuu, 2013, 18:07:11 »
Kiitoksia muuten kun jaksoitte kirjotella tänne foorumille kisakuulumisia. Juhlikaa nyt sitte kunnolla varmasti antoisa reissu vaikka ei tulos miellyttäisikään, kalusto sentään tais jäädä ehjäks.  ;D

Poissa Sami

  • Tavallinen torppari
  • ***
Vs: F3C WC 2013 Puolassa
« Vastaus #8 : 25 Heinäkuu, 2013, 21:54:04 »
No mutta! Loistavaa molemmilta! Joko siellä uudesta ohjelmasta höpöteltiin ja mietittiin teknisiä ratkaisuja/muutoksia? Pitääkö kärpäslätkät hyljätä, jotta pysytään jatkossakin SM-karkeloissa viimeisillä sijoilla :P
Samppa
12Z
Eagle 3 VPUS patterikone
Hämeenkyrö

Poissa Anssi

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: F3C WC 2013 Puolassa
« Vastaus #9 : 25 Heinäkuu, 2013, 22:59:28 »
Kovin tuntuu olevan Dominik pettynyt kun ei finaaleihin päässyt.

Pitää alkaa selvittelemään setupi asioita ja FBL on lienee pakon edestä laitettava. Tarkoittaa käytännössä servojen ja nupin uusimista. Lavatkin mennee vaihtoon. Mikäli kisat ovat Italiassa tai Sloveniassa niin kai sinne on alettava suunnitelmaan reissua. Uuden ohjelman treenaamista pitäisi aloitella pikaiseen jos meinaa kolkutella finaalin ovia...

Ammattipilotteja näissä karkeiloissa taisi olla kaikki neljä japanilaista, jenkeistä Maxwell ja Youngblood, sitten näitä puoliammattilaisia on aika paljon, ketkä menee täysillä sponsoroinneilla, kuten Poyet, Haegele, Graber yms. Mutta eipä mahtunut Haegelekaan edes 20 joukkoon... Maxwell kyllä parantaa sijoitusta hurjasti viime kerrasta, on näemmä treenannut aika paljon.

Mielenkiintoinen yksityiskohta eilen tuli italialaisten kanssa eilen puheeksi. Fly-offissa on neljä pilottia A-ryhmästä ja 11 B-ryhmästä. Näin se tuomarilinjan muuttuminen vaikuttaa.
Lennokkimestari #100,
Jeti DS-16, Urukay Carbon, MB 109,
MB339 Al Fursan, Fouga Magister CM170.

Poissa Juho

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: F3C WC 2013 Puolassa
« Vastaus #10 : 25 Heinäkuu, 2013, 23:19:12 »
Samppa: tekniset ratkaisut käytännössä kaks vaihtoehtoa. Joko 800mm lavoilla kaks lapaa ja fbl, sveitsissä ovat testanneet paljon myös fb kahdella lavalla plus kolmeakseligyro. Toinen vaihtoehto kolme lapaa 720mm, jolloin pärjätään vanhalla kopalla, ei siis tarvetta pidentää. Vaikutus näillä sama, eli vakauttaa lentoa huomattavasti. Molemmat vaatii silti lisää tehoja, joten aikalailla koko setti menee uusiksi... Nuppi, lavat, servot, moottori, säädin, akut. Lähden yks kerrallaan testaamaan, aloitetaan nupista. Ongelma on vaan kun hirobolta ei ole kolmelapasta... Ja sitten muilla merkeillä eri ohjausgeometria, joten swashin kanssa ongelma. Onneksi täällä on porukkaa jotka asioista tietää, nyt pitää vaan jututtaa paljon poikia. Mutta myös kolmeakseligyron laitto tähän vanhaan normisetuppiin voisi olla kanssa mielenkiintoinen testi! Tyyliin taivaalle vaan gyrot päälle ja leijunta niinkuin ennenkin. Katsellaan... Ehkä jo sm-kisoissa on jotain uutta.

Anssi: uusi ohjelma näyttää kivalta ja porukka sanoo että on helppokin. Pitää mennä ensi viikolla jo lentämään sitä!
SAB Heli Team Finland - Supported by Bavarian Demon, Kontronik Drives, BK-Servos and Optipower batteries


Poissa Anssi

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: F3C WC 2013 Puolassa
« Vastaus #11 : 25 Heinäkuu, 2013, 23:50:22 »
Ei munkaan mielestä ole niin paha kuin alkuun oletettiin. Mulla on kuvat jo laminoituna autossa treeniä varten  ;)
Lennokkimestari #100,
Jeti DS-16, Urukay Carbon, MB 109,
MB339 Al Fursan, Fouga Magister CM170.

Poissa Anssi

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: F3C WC 2013 Puolassa
« Vastaus #12 : 27 Heinäkuu, 2013, 13:21:50 »
Viimeisimpien tietojen mukaan Sveitsin Ennio Graber otti ja voitti vanhan mestari Iton  :D Uusi F3C maailmanmestari on siis euroopasta.
Lennokkimestari #100,
Jeti DS-16, Urukay Carbon, MB 109,
MB339 Al Fursan, Fouga Magister CM170.

Poissa jukka

  • Pro torppari
  • ****
Vs: F3C WC 2013 Puolassa
« Vastaus #13 : 30 Heinäkuu, 2013, 08:35:09 »
Kotona taas, autossa vähän enemmän kilometrejä ja 57 tuntia siinä tuli istuttua tällä lennätysreissulla. Puola oli kiva maa, kisakentät hyviä ja järjestelyt sujui suht ok. Tuttuja tuli lisää taas paljon, ja banketissakin oltiin valomerkkiin asti:)
Kivana bonuksena saatiin Curtisilta kaksi akkua, kun niiden lähettäminen kotiin olisi hänelle maksanut 700 taalaa!
Nyt vähän aikaa kopterivapaata elämää, kiitos!
SAB Goblin 380 KSE
SAB Goblin 570 KSE
Hirobo Eagle 3 EP x4
JR forza 450
Futaba 18SZ

 

Vastaavat aiheet

  Aihe / Aloittaja Vastauksia Uusin viesti
2 Vastauksia
3495 Lukukerrat
Uusin viesti 15 Tammikuu, 2013, 23:14:20
kirjoittanut Ege
22 Vastauksia
10457 Lukukerrat
Uusin viesti 17 Maaliskuu, 2013, 21:25:43
kirjoittanut heikkit
31 Vastauksia
17541 Lukukerrat
Uusin viesti 05 Elokuu, 2013, 21:03:14
kirjoittanut Miika
222 Vastauksia
172667 Lukukerrat
Uusin viesti 08 Lokakuu, 2013, 05:40:02
kirjoittanut Jerkku
15 Vastauksia
9050 Lukukerrat
Uusin viesti 09 Elokuu, 2016, 17:36:10
kirjoittanut Juho