Kirjoittaja Aihe: Norja, Tanska, Ruotsi ja Suomi - Skandinavia 8:ssa päivässä  (Luettu 2682 kertaa)

Poissa sipuli

  • Aloitteleva torppari
  • *
Moi,

Teimme kaverin kanssa viime heinäkuussa 4500 kilometrin mittaisin road-tripin. Aloitimme Oulusta, josta Ruotsin läpi Norjaan neljäksi päiväksi, Etelä-Norjasta laivalla Tanskaan, josta parin yön jälkeen Ruotsiin ja Turun laivalla takaisin kotimaan kamaralle. Koko trippi kesti kahdeksan päivää, ja ehdimme mielestäni noinkin lyhyessä ajassa käydä melkoisen määrän eri kohteita läpi varsinkin Norjan puolella. Otin tietysti myös oman DJI Phantom 4:n mukaan ja kuvasin myös muulla kalustolla koko reissun suht kattavasti. Nyt viimein sain aloitettua koostamaan ns. vlogi tyyppisen sarjan reissusta, ja YouTubesta löytyy jo 4 ensimmäistä osaa. Jokaiselle päivälle on luvassa oma jaksonsa, joten yhteensä niitä ilmestyy kahdeksan.

Käy ihmeessä tsekkaamassa, vaikka ihan vain niiden ilmaotosten vuoksi!

Jos tykkäsit haluat nähdä lisää, subscripetä ihmeessä  :) Tulen kuitenkin lisäämään uudet jaksot myös tähän ketjuun kun valmistuvat - olisi hauskaa saada palautetta dronekuvista tai vaikka koko sarjasta! Tekstitykset saa halutessaan näkymään vain jos katsoo videot YouTuben omilla sivullaan.

PÄIVÄ 1:


PÄIVÄ 2:


PÄIVÄ 3:


PÄIVÄ 4:


Kiitos mielenkiinnostasi,
Sami Mustonen
« Viimeksi muokattu: 31 Lokakuu, 2016, 09:54:46 kirjoittanut sipuli »

 

Vastaavat aiheet

  Aihe / Aloittaja Vastauksia Uusin viesti
Suomi kopteri

Aloittaja Belt pilot « 1 2 3 » Teoria

63 Vastauksia
53698 Lukukerrat
Uusin viesti 03 Toukokuu, 2009, 12:14:11
kirjoittanut Kallio
35 Vastauksia
19295 Lukukerrat
Uusin viesti 12 Toukokuu, 2015, 00:13:04
kirjoittanut Anselmo
0 Vastauksia
5438 Lukukerrat
Uusin viesti 21 Tammikuu, 2016, 05:56:21
kirjoittanut Hayabusa
15 Vastauksia
18292 Lukukerrat
Uusin viesti 10 Toukokuu, 2016, 16:28:48
kirjoittanut Juho
16 Vastauksia
10450 Lukukerrat
Uusin viesti 07 Marraskuu, 2016, 08:43:24
kirjoittanut 338federal