Aerodynaamiselta kannalta tuolla on raakasti yksinkertaistettuna se etu että edellisen lavan jättöpyörre on kauempana vanavedessä kun seuraava lapa osuu kohdalle, jolloin lavan tehokkuus (L/D) kasvaa, ts. lapojen interferenssivaikutus pienenee. Huonoja puolia tulee mieleen montakin, lähinnä epäsymmetriasta (myös aerodynaamisesta!) johtuvia värähtely- ja ohjaus/stabiliteettiongelmia, jotka taitavat kumota kaikki hyvät puolet tehokkaasti..
Lisäksi tässä lavan kantopintakuormitus kasvaa suureksi ja vastaavan nostovoiman saamiseksi joudutaan roottorin nopeutta lisäämään. No, mallikoptereissa tämä ei taida olla ongelma, mutta täysikokoisissa aletaan lähestyä (liikaa) transsoonista aluetta (=lapojen kärjissä profiili menee paikallisesti yliäänennopeudelle) ja suorituskyky alkaa kärsiä (puhumattakaan melusta). Tämä on suurin syy miksi raskaissa koptereissa käytetään useampia lapoja (vaikka lapojen interferenssi kasvaakin).