No kai minä kun kerran muutkin..
Eli heitän tähän ketjuun rekun seikkailuja, toivottavasti mulla ja Rekulla on vielä monta vuotta edessä ennenkuin aika jättää.
Jos ihan alusta aloitetaan niin kopterin kasaus meni hyvin, nyt on tällä hetkellä noin ~15 akullista takana. Tosin laskin mukaan ensimmäiset 6 akullista (akkujen sisäänajoa sekä kasatessa ja lapauran säätelyä, pieniä hyppyjä yms.).
Muutama kuva ja videokin löytyy jostain ihan kasauksesta lentoihin - tosin videolaatu vielä toistaiseksi aika naurettavaa tuolla avaimenperäkameralla minkä mounttasin pysyvästi kopterin pohjaan. Saa olla siellä "mustana laatikkona". Kiinnitin tuon väärinpäin tarkoutksella kun nappulat on yläpuolella, helppohan tuo kuva on flipata 180 astetta.
Eilistä edellisenä päivänä harjoittelin leijuttamista pienessä tuulessa. Meni ihan hyvin, kiitos simuharjoittelun ja matalien swash AFR arvojen. Olen ottanut tavoitteeksi että leijutan niin kauan että pystyn laskemaan kopterin kuvitellulle tai piirretylle helipadille mikä on suurinpiirtein kopterin kokoon suhteessa. Toistaiseksi on vielä harjoitelvaa siinäkin ja varsinkin nose-in leijuttelussa. Tuntuu että jotenkin vielä vähän pelkään tuota kopteria, ja eihän se mikään lelu olekkaan. Pitäisi päästä siitä eroon. Tietysti vaarallista vehjettä pitää aina kunnioittaa sitä käsitellessä vaikka olisi kuinka tottunut. Turvallisuusrutiinit kunniaan.
Pari kertaa nose-in leijuttelussa, vaikka on ollut ilmaa väh. 3m maasta, on joutunut hätäiseen kääntämään perän itseensä päin ja tekemään korjausliikkeet.
Simulla tuo leijuttelu, nose in ja sivuttain onnistuu ihan suht ok, harvoin karkaa mihinkään jos ei ylimääräisiä kikkaile. Mutta kun menee oikeasti ulos lentämään niin jotenkin se on vaan niin paljon vaikeampaa.. mahtaakohan olla tuosta että ei vielä ole tullut sitä varmuutta, ja pelkää liikaa torppia. Tuntuu että kädet tärisee ja jalat vispaa vieläkin aina kun kokeilee jotain uutta,
Aloittelijalle tilaakin pitäis olla aika kohtuullisesti tolle 500:lle jo jos vähäkin yrittää muuta kun leijuttaa. Tähän mennessä oon leijutellut parkkipaikoilla mitkä ovat vähän liian pieniä mihinkään muuhun minun taidoilla. Aina pitää laskea mukaan kontrolien sekoittamisen mahdollisuus ja tarpeeksi tilaa korjausliikkeille. Lisäksi pohja on asfalttia. No tuleepahan opeteltua laskemaan rauhallisesti.
Tänään ajattelin toisen kerran mennä tyhjentämään 3 akkua vielä ennen pimeää. Oli hyvä fiilis kun kävin tuossa jo päivällä tänään tyhjentämässä 3 akullista leijuttelua, kävin vähän korkeammalakin kun oli avaimenperäkamera mountattu canopyyn. Mutta eipä tuo mitään nauhoittanut muuta kuin maata kun oli liian suuri kulma alaspäin ja tossa minikamerassa ei todellakaan ole mikään laajakuva, astekulmaa en ole katsonut mutta se on aika naurettavan pieni. Suoraan eteenpäin asetettuna olis ehkä tullut jotain nettiin ladattavaa. Täysi leluhan tuo kamera on, mutta eipä tuo paljoa maksanut.
Noh, latasin akut ja kiinnitin kameran pohjaan niinkuin tuolla jo sanoikin aikaisemmin, osoittamaan suoraan eteenpäin ja 3 ladattua akkua mukana lentämään juuri ennen kuin tulee liian pimeää.
Kamerakin oli nyt hyvässä asennossa. Saatan ehkä laittaa koko lennon tänne niin saatte kunnon naurut
Korjausliikkeistä puheenollen. Menin nyt sitten 100m päähän toiselle pienehkölel parkkipaikalle mikä oli näin illalla tyhjä autoista. Tuommoinen pitkän mallinen parkkipaikka, ei kuitenkaan kovin iso. Joka puolelta isojen puiden ympäroimä.
Tietysti piti sitten yrittää lentää vähän korkeammalle, ehkä liian korkealle kun oli tuossa vaiheessa jo vähän liian hämärää. Kuukausipiilaritkin on ollut jo kolme viikkoa silmissä ja alkaa tuntua vähän kuluneelta. Noh, ajattelin että kyllä silmät nyt 5min pysyy kopterissa. Ja kyllähän ne pysyikin, lopussa tosin tuli vesi silmistä kun ei voinut irroittaa katsetta kopterista.
Ensimmäinen läheltäpiti tilanne tuli kun leijutin liian korkealle verrattuna taitoihin. Piti kokeilla kun oli kamera kyytissä. Oli lähellä etten joutunut kiipeämään 30 metrisen männyn latvaan hakemaan kopteria.
-No, sieltä tultiin alas ihan rauhallisesti järjettömän korjausliikevitkutuksen jälkeen, tiedätte kyllä mistä puhun.
Monta kertaa käytiin täysin äärirajoilla ennen kuin sain haltuun.
Ajattelin sitten että otetaanpa rauhallisesti eikä lennetä enää noin korkealle. Nousin leijumaan ja ajattelin että nyt on aika tehdä pieni eteeenpäinlento, käännös ja takaisin, käännös ja lasku.
Ei tuon pitäisi olla niin vaikeaa kun otetaan iisisti.. Ensimmäinen käännös onnistui jotenkuten (ei kuitenkaan läheskään niinkuin pitäisi), ja lento takaisinpäinkin noin puoliväliin suht suoraan. En sitten tiedä onko simulaattori vain yksinkertaisesti helpompi,
..vai jännittäkö sitä niin paljon vielä uusia liikkeitä että ei uskalla tehdä rennosti. No joka tapauksessa, kun tein takaisinpäin käännöstä toisen kerran niin taas mentiin melkein pusikkoon ja samanlaiset korjausliikevatkuttelut.
Siinä oli ekalle akulle tarpeeksi synkkiä enteitä mitä seuraa jos väsyneenä jatkaa toista ja kolmatta akkua, kun melkein kaksi torppia eikä ensimmäinenkään akku vielä tyhjä.
Toin kopterin suosiolla kotiin kun kahden läheltäpiti tilanteen jälkeen vielä sain hallintaan. Kiitos siitä taas vuoden satunnaiselle Phoenix -harjoittelulle.
Huomenna on päivä uusi, pitäisi vaan löytää joku avoimempi paikka lennättämiseen. Toisaalta pysyn vielä kyllä leijuttelussa, varsinkin nose-in harjoittelussa vielä muutaman akullisen ennenkuin alan tekemään yhtään mitään muuta, joten ei siihen paljoa tilaa tarvita.
Tämä päivä muistutti hyvin siitä ettei pidä haukata suurempaa palaa mitä pystyy pureskemaan. Mutta hiljaa hyvä tulee, kyllä se tästä vielä lähtee.
Aihe: Rekun seikkailut - By Jekku (Luettu 1957 kertaa)
28 Joulukuu, 2008, 22:46:11
