Siispä heti yleisön pyynnöstä avaudun ja tämä seuraavan tekstin olen kirjoittanut myös eräälle lennokki foorumille.(En tiedä onko tällä foorumilla mainostaminen sallittua..)¨
Asiaan: "Henttaalla asuneena voin kertoa että alue jossa on tällä hetkellä työmaata, ei ole viimeinen suikale peltoa. Henttaalle johtavaa tietä kun seuraa, siellä tulee työmaiden loputtua oikealle puolelle iso puhdas pelto minkä päällä lennätellä.
Tietä kun jatkaa vielä eteenpäin, tulee bussipysäkki josta on hyvä lähteä lennättämään.
Itse olen lennättänyt muutaman vuoden tuolla bussipysäkillä ja mielestäni aivan loistava paikka. bussi pysäkiltä joka on siis päättäri, on pudotusta pellolle muutama kolme metriä jyrkästi alas.
Isoille lentokoneille tai polttis vermeille en suosittele bussi pysäkkiä lähesten talojen takia mutta tuolla pohjoisella pellolla voi lentää vaikka kuu raketilla.
Peltojen pohjoispuoli josta jo puhuinkin, sinne pääsee autolla mutta kovin matalaa autoa en suosittele. Jokainen sitten parhaakseen näkee että kuinka pitkälle ja mihin jättää auton, siellä peltotiellä on vähän paikkoja missä kääntää auto.
Ohessa kartta, eli kun henttaalle tullaan, bussipysäkin kohdalla (ei ennen) vasempaan Välihenttaan tielle ja sitä niin pitkästi että usko kerkeää jo loppua, kyllä se pelto tulee sieltä. Kartan ns. keltaista tietä kun menee niin onnistuu.
Karttaan on myös merkitty tuo aikasemmin puhumani bussipysäkki ja vanha lennätyspaikka, Lukupuro
Tulipas tekstiä, mutta toivottavasti auttaa lähiseudun lennättäjiä.
Lupaa en pysty näille pelloille lennättämiseen antaa, en tiedä omistajan mielipidettä jos sinne monta kymmentä jätkää menee samaan aikaan lentämään. Omistajat on hyvin rentoa porukkaa ja itse olen ainakin saanut crossi pyörillä tuhota kotirauhaa luvan kanssa em.pelloilla."
Tekstistä tuli nyt hieman sekava, johtuen siitä että alunperin teksti oli lennokki porukalle ja siellä oli selityksiä kiitoradoista ja muista jutuista mitkä ei liity vispilöihin olleskaan.
Kuten aikaisemmin mainitsin, sekä bussipysäkillä ja pohjoisella pellolla on vaikeuksia saada autoa sopivasti hollille jos on tarve ladata auton akusta samanaikaisesti.