No olipas tänään aika sieltä itsestään tuo lentely.
Tuulee, kylmä, sormet jäässä, peukut ei tunne mitään ja pilottia alkoi v****taa.
Kolme akullista tuli sätkittyä. Toisella akulla meinas jo käydä hassusti, kun huonosta fiiliksestä huolimatta lähdin vetämään kasikkoa eri suuntaan, kuin olen yleensä tehny. Siinähän se sitten loppu kaarrossa orientaatio jotenkin herpaantui ja kävi jo parin metrin päässä maasta, mutta onneksi refleksin omaisesti käänsin kuitenkin tikkuja oikein ja sain pelastettua tilanteen. Ei oikein hyvä. Pakotin itseni kuitenkin tekemään vielä uudestaan kaarroksen samaan suuntaan sydämen tykytyksistä huolimatta, että ei jää jotain lukkoa alitajuntaan.
Nyt sen sitten näin, että on se vaan tärkeetä tehdä yhtä paljon juttuja molempiin suuntiin.
Kolmas akku jäi aika lyhyeen, kun kahden minuutin jälkeen kumpikaan peukalo ei tuntenut enää mitään, niin otin kopterin alas kun se oli vielä oman tahdon mukaisesti mahdollista.
Ei ole kyllä simuakaan tullut väännettyä pitkään aikaan, että oli jotenkin muutenkin vähän hapuilevaa. Tai sitten olen torstaina akkujen juotto illassa onnistunut tuhoamaan jonkun väärän aivosolun
No, josko huomenna paremmalla fiiliksellä, jos vaikka pilvet soisi auringolle paremman mahdollisuuden näyttäytyä.