Projektihan alkoi jo keväällä, mutta erinäisten kiireiden vuoksi oli lähes koko kesän jäissä. Tuossa jokusen viikkoa siten sain vihdoinkin taas jatkettua ja vehkeen alustavasti läjään. AutoQuadin merkittävin ero muihin FC:hin verrattuna on siihen tehtävät kalibroinnit. Staattinen kalibrointi eli se "lauta pakastimeen"-ruljanssi oli homman ensimmäinen osa. Toinen osa on dynaaminen kalibrointi, jossa laitteelle "opetetaan", (ainakin) miltä maan magneettikenttä näyttää eri suuntiin katsottuna, eli miten kopterin rakenteet (runko, kaapelit, akut, moottorit, kamera, ...) vaikuttavat havaittuun magneettikenttään. Käytännössä tämä tehdään suorittamalla niin sanottu calibso -tanssi. Kyllä, tanssi. Videon henkilö on AutoQuadin kehittäjätiimistä, ei siis allekirjoittanut.
Homman juju on pyörittää kopteria kaikin mahdollisin päin 360 astetta ympäri, jolloin magneettikentän (ja ilmeisesti ainakin maan painovoiman) suuruus saadaan talteen eri suunnissa. Yksinkertaistettuna kopteri otetaan käteen, kallistetaan sitä eteen, taakse, vasemmalle ja oikealle 90 astetta ja pyöräytetään lopuksi kopteria 90 astetta johonkin suuntaan siten, että eri puoli rakkineesta osoittaa alaspäin. Sama setti toistetaan kaikkiin eri suuntiin, eli kuusi kertaa. Ja jotta mukaan tulisi myös pyörintäliike vaakasuuntaan, pyöritään käsiliikkeitä tehdessä pikkuhiljaa jaloilla paikallaan ympäri ja ympäri... Ja kaikki tämä yhtenäisenä hyvin tasaisena ja tärähtelemättömänä liikesarjana. Arvatkaapa oliko tiukka homma tehdä tuo varmuuden vuoksi kahdesti, kun kopteri on niin suuri että sitä on pidettävä suoraksi ojennettujen käsien varassa ja painoa sillä on mukavat 4,5 kiloa!
Kun tanssi on suoritettu onnistuneesti eikä logissa näy suurempia pomppuja tai tölväisyjä, on aika tehdä kalibrointilaskutoimituk
set. Sekä dynaamiset että staattiset logitiedostot syötetään qGroundControl -softaan, jossa ajetaan vajaan kymmenen askeleen mittainen laskenta/simulointi. Alkupään askeleet kestävät muutamia minuutteja, niissä määritetään sensoreiden lämpötilakalibraatioarvo
t ja jotain muuta triviaalia. Loppupään askeleet ovat simulaatioita, jotka pyörivät loputtoman pitkään ja lopetetaan oman harkinnan mukaan siinä vaiheessa, kun tulokset näyttävät hyviltä. Simuloinnit yrittävät estimoida eri parametreja ja testaavat, miten ne käytännössä toimivat. Prosessi on sattumanvarainen, joten tarkkaa ajoaikaa ei voi edes arvata. Simuloinnin voi aina aloittaa alusta, jolloin lopputulos voi löytyä nopeammin - tai sitten ei. Kun simulaatioaskel on "valmis", sen tulos syötetään takaisin softaan seuraavien simulointien lähtöarvoiksi ja käynnistetään seuraava askel. Käytännössä kutakin simulaatiota ajetaan, kunnes lopputulosarvot eivät muutu enää merkittävästi. Kone jätetään raksuttamaan tunneiksi ja kurkataan välillä, miltä näyttää. Minulla kaikkien askeleiden läpikäymiseen meni hiukan reilu vuorokausi.
Kalibroinnin ja laskennan lopputuloksena on parametritiedosto (muutama sata parametria muistaakseni), joka tallennetaan AutoQuadiin kuten PID-säädöt. Tämän jälkeen FC on lentovalmis ja pitäisi lentää täydellisesti täysin oletus-PIDeillä. Hauska ohje AQ-foorumilla onkin, että jos PIDeihin pitää koskea, on kopterissa jotakin fyysistä vikaa.
Mukavaa vaihtelua loputtomaan PID-säätösuohon, johon on tottunut ArduCopterin kanssa.