(kopioidaan perinteisesti perinteinen viesti ja modataan varovasti, tällä kertaa tosi laiskasti)Pyöriväsiipisten RC lentolaitteiden harrastajakuntaan kuuluvia ihmisiä sekä Puistokemisti on perinteisesti kokoontunut keväällä Turun Lennokkiseuran kentälle Turun Paattisille toukokuun puolenvälin jälkeen.
päivämäärä on nyt sit 23-25.5. 2014, eli viikko 21.
Lähistöllä (800m) oleva urheiluseuran maja on varattu käyttöömme koko viikonlopuksi saunoineen ja majoitustiloineen, aivan hotellin tasoahan tuo ei ole, eli makuupussit ja -alustat yöpyjille mukaan. Myös asuntovaunuille/autoille on tilaa pihalla.
Jonkinlaista Buffettiakin pitäisi ainakin lauantaina olla tarjolla, eikä kauppakeskukseenkaan ole matkaa kuin n.3 km jos eväät loppuu.
Ohjelmasta ei vielä ole mitään käryä, mutta muokkaillaan viestiä sitä mukaa kun niistä tiedetään.
Vuoden Torppari-kieropalkinto vaihtanee tänäkin vuonna kirjahyllyä ja jonkinlaista vapaamuotoista ohjelmaakin voidaan tilanteen mukaan järkätä, myös ehdotuksia otetaan vastaan.
Aikaisemmilla kerroilla on näyttänyt tuo yleinen yhdessäolo ja lennättely olevan sitä, mitä suurin osa porukasta haluaa.
Illan viettoon kuuluu saunomista, pikkukopteripöristelyä pihamaalla, pikkukopteri combattia, simuttelua, makkaran grillausta, ym. hauskan pito. Toki saunomaan pääsee jo perjantainakin ja hauskaa on.
RC-Kopterit Ry saattaa helliä tälläkin kertaa jäseniään paljulla, mutta tästäkin tietoa lähempänä.
Aloittelijoille, ja miksei muillekin, on tarjolla säätö- ja lennätysapua, kaikki vaan rohkeasti kalustoineen mukaan!
Osallistumismaksu luultavasti tällä kertaa 20 €, sisältää kentän käytön koko viikonlopuksi, perjantai/lauantai saunomiset ja yöpymiset, missä muualla vietät hauskan viikonlopun mukavassa seurassa lähellekään näin halvalla?
Tapahtumassa lennättämään aikovilla pitää olla tarvittaessa esittää dokumentti SIL:n tai vastaavan muun vakuutuksen voimassaolosta, mutta sehän nyt kaikilla ilman muuta on
Alkoholin vaikutuksen alaisena ei saa lennättää.
Asuntoautossa majoittujille muistutuksena kertaalleen, että kaluston kaasulämmitys kannattaa tarkistaa, koska mökin sähköt ei monelle riitä.
Sakontien 30 km/h nopeusrajoitusta tulee ehdottomasti noudattaa.
Mahdolliset kysymykset ja ilmoittautumiset voi laittaa vaikka tänne, tai sitten YV:nä tai s-postina Jarille
jari piste niemi miuku repcon . fi tai mulle sammy miuku sammy . fi
Puffina kuvia ja videoita edellisiltä leireiltä
2012
kuvia2011
kuvia2010
videoita,
kuvia2009
kuvia2008
kuviaeditti: tää yläpuolinen osa lisätty by S
editti2: RC-Kopterit Ry ei ole järjestäjänä tässä yksityistilaisuudessa. Yhdistys mahdollisesti sponsoroi tänäkin vuonna paljun tähän yksityistilaisuuteen.
"Kevätleirin päivämäärä on nyt sit 23-25.5. 2014, eli viikko 21 ja sijainti Paattinen, päätös on demokraattinen, eikä siitä voi valittaa"
Etsin juuri tätä tietoa jonkun aikaa, kun ei ollut ketjua niin nyt on.
Ilmoittautuneena:
1. TeroS