Siirsin noi pähkäilyt hankaussähköistä tonne:
Hankaussähköä ja kipunoitaNooh, peitto korville taas.
Olipa kauan kauan sitten seitsämästoista päivä helmikuuta vuonna 2009 pieni kopteriepilepsiasta kärsivä Rekkulanpoikanen.
Rekku oli kaikin puolin kovin kiltti, tottelevainen ja tasapainoinen pikkukopteri, mutta välillä sen omat vaistot heräilivät. Pikkuhiljaa Rekku oli ottanut tavakseen aina silloin tällöin koetella omistajansa hermoja katkaisemalla sähköt itsestään ja syöksähtämällä kohti tonttia.
Tuona kauniina auringonpaisteisena ja tyynenä tiistai aamuna Maskun lennätyspaikalla oli otollinen hetki pelästyttää omistajansa. Pari minuutia värjöteltyään reilun kymmenen asteen pakkasessa hiljaa pellon yläpuolella kaarrellen, Rekku veti herneet nenään kesken loivan kaarroksen ja käänsi katkaisijasta päävirran pois jättäen omistajansa kovin avuttomaksi pellon reunaan katselemaan radio käsissään.
Rekun kävi kuitenkin omistajaansa niin paljon sääliksi, että päätti laskeutua tällä kertaa alas rauhallisesti laskutelineilleen.
Omistaja katseli murheissaan, että mikä tuota pikkukopteria oikein riivaa, mutta ajatteli että tuskimpa tuo kahta kertaa peräkkäin alas tulee ja rykäisi Rekun räväkästi ilmaan. Vähän aikaa pörräiltyään reippaammin kahdeksikkoa, tuli aika jolloin Rekulle piti opettaa uusia tapoja; oli aika ensimmäisten silmukoiden.
Rekku lensi silmukat kiltisti, vaikkakin hieman nöyrtyen, ja pysyi kuin pysyikin ilmassa.
Akullisen jälkeen kopterin ollessa ehjä oli taas aika palata lämpimään autoon ja suunnata pois kentältä.
Saldona tältä reissulta siis egletreessä arvokasta dataa, pienet rytmihäiriöt tuon edelleenkin piinaavan kopteriepilepsiakohtauks
en vuoksi sekä kohonnut syke luuppien johdosta
Jakso kaksi: Tiistain taikaa...
Olipa taas kerran tiistai (24.02.2009) ja tuulinen iltapäivä Maskun kentällä.
Rekku katseli katkerana autosta omistajansa touhuja lumisella pellolla.
Mitäköhän ne äijät tuolla oikein suunnittelee, kun tallaavat rinkuloita maahan, harppovat metrin askelin laskien, yms outoa? Mä en ainakaan tänään suostu toimimaan nätisti, vaan teen jotain ilkeyksiä jos vain ilmaan pääsen, päätti Rekku.
Tuli hetki jolloin Rekku nostettiin autosta ulos, kytkettiin virrat päälle ja kopteri pääsi taivaalle.
Hetken lenneltyään edestakaisin, leikkasi Rekulta elimet kiinni ja oli jälleen pikku sähköyllärin aika.
Muutaman metrin korkeudessa suoraan eteenpäin lennettäessä nappasi Rekku töpselin generaattorista ja laittoi silmät kiinni samalla huutaen: Yipee-ki-aye-ay motherf***er!!!
Snadin sivukallistuksen jälkeen olikin jo aika syöksyä turpa edellä jäiseen peltoon. Omistajansa katsellessa tälläkertaa melkein huvittuneena ja pohtiessa että 'jaahas, taas on se aika ilmailuharrastuksesta', Rekku alkoi murheissaan katua äkkinäistä sähkökatko-päätöstään, mutta silloin oli jo liian myöhästä. Sähköjä ei saisi päälle riittävän nopeasti, moottoreita pyörimään ja servoja surraamaan.
Samalla hetkellä Rekun silmissä sumeni. Pelto iski alaleukaan mojovasti ja tömähdys oli riittävä irroittamaan sähkönvarastointikapseli
n Rekun otsasta, rikkomaan päälavat, pääakselin, lepatusakselin ja stabbaritangon.
Pompusta johtuen rekku hajotti myös peräputkensa, toisen peräputken tuen, palikan, jokon peräputken tuki ja vaakaevä tulee kiinni (bracket?) ja takimmaisen landarinjalan.
Molemmilla kerroilla EagleTree loggasi ja näyttää iloisesti silmänräpäyksessä loppuneen virrankulutuksen ja samalla akun volttimäärän nousun noin 1 voltilla.
Seuraava vaihtuva osa vianselvittelynvuoksi on AR6200, joka vaihtuu AR7000'ksi.
Liitteenä vielä kuva DX7'sta tuolta edelliseltä aamulennätysreissulta palattuani.
Reissuhan meni muuten hyvin, koska selvisi pelkällä säikähdyksellä ilman osien hajoamista. Töihin päästyäni sitten liukastuin ja DX7 lensi jäiseen maahan. Kaikki näytti ehjältä yhtä pientä seikkaa lukuunottamatta...
Toi vipu tuli korjattua ja mankka toimii.