Joo ei ollu ihan kerrasta valmis. Perä teki semmosta hyvin nopeaa oskillointia. Gainin vähentäminen ei ainakaan suoraan siihen vaikuttanu, sen sijaan perä alkoi muuttua heti vetelän oloiseksi. Nostin Control Delay arvon 20 arvo (maksimi) molempiin suuntiin ja sillä se väheni niin paljon että kuudesta lennosta neljä viimeistä meni niin etten muistanu kiinnittää asiaan enää huomiota. Kokeilin govin gainiakin laskea jos se olis sieltä tullut, mutta se ei tuntunut vaikuttavan mitenkään.
Nuppi olikin sitten ihan eri juttu. Oli jotenkin hirveen levottoman oloinen. Flippejä kun teki niin lähti kyllä kääntymään ihan hyvin mutta sitten noin 90 asteen kääntymisen jälkeen vaihti ikään kuin loppui ja sai sitten pitkään odotella että se kääntyy loppuun. Tuo parantui sillä että nostin Control Authority arvoa hiljalleen 40 -> 55, jonka jälkeen flipit tuntui jo huomattavasti luonnollisemmalta. Lopputulema oli kuitenkin se että nyt se oli hyvin herkkä pienille tikun liikkeille. Laskin tuota sitten viimeiselle lennolle takaisin 50% kohtaan ja kokeilin nostaa Flight Style arvoa 50% -> 60%, jos se vaikka muuttaisi sitä eri tavalla tarkemmin tikkua seuraavaksi.
Aileronsuunnassa kun kokeilin rollia paikallaan niin voihan piru, torppi meinas tulla. Se käänty kyllä selälleen mutta sitten tuntui pysähtyvän kokonaan. Jäin miettimään että olisko tuohon pitänyt sitten ailernsuunnan Control Authorityä vielä nostaa. Jostain syystä se oli ihan eri tuntoinen siihen suuntaan. Tuntu ettei se rollannu edes suoraan vaan kääntyi myös elevaattorisuunnassa samalla. En usko että onnistuin tikkua kääntämään niin paljon vinoon ihan noin paljon mitä se nyt kääntyi.
Suunnitelmaa seuraavalle säätölentosessiolle:
- Perälle lisää gainia. Veikkaan että tuo tosi nopea oskillointi loppui nyt kun hidasti kontrollilooppia.
- Vois kokeilla ehkä gainia lisää nuppiinkin, nyt oli 85%. Vois auttaa noihin erikoisen tuntuisiin vikurointeihin rolleissa ja flipeissä.
- Aileron control authorityä tarvii varmaan lisää että rollit pysyy paremmin kontrollissa. En tosin tiedä tarviiko miten paljon lisää jos laittaa vaan gainia enempi
- Flight styleä vois kokeilla enempi robottisena, eli isompaa arvoa
Lopputulema tälle päivää että säädin todennäköisesti vääriä arvoja. Tuli hemmetin nykivä lentotuntuma. Lisäsin mankastakin expoa jos se auttais, mutta ei taida olla siitäkään kyse. Virtaakin meni 130A piikistä kun edellisellä softalla kaikkein kovin yrittämällä yritetty maksimi oli 120A. Onhan tuo hemmetin paljon huonomman tuntoinen mitä ennen, mutta tarkoitus ei olekaan tehdä siitä samantuntoista kuin ennen, vaan hyvä. En ole koskaan ihan kunnolla kopteria edes säätänyt niin nyt menee sen opetteluun. Helpompi varmaan olis jos olis kokeneempi kaveri kentällä mukana antamassa vinkkejä, mutta eiköhän se kokeilemalla tästä paremmaksi mene.