Kirjoittaja Aihe: Togen torppailut  (Luettu 29865 kertaa)

Poissa Toge

  • Opetteleva torppari
  • **
Togen torppailut
« : 11 Maaliskuu, 2018, 21:17:30 »
Nyt kun koptereita on kertynyt jo yksi ja lentoja on takana enemmän kuin käsissä on sormia, lienee myfleet-ketjun aika. Ketju on jatkoa aiemmille aloittelijan kysymyksille ketjussa http://www.kopterit.net/index.php?topic=31895.0 Pari viikkoa sitten tuli siis kasattua Align T-REX 470LT, ja sen parissa tässä on puuhasteltu...

Kävin tänään Ämmässuolla lennättämässä, viikko ensilentojen jälkeen. Kyseessä oli kaikenkaikkiaan kolmas lentopäivä, lentoja takana tätä ennen 8 kpl. Tänään seitsemän ensimmäistä meni mukavasti, hoverit sujui perä, kylki ja nokka itseä kohti ihan ok (suunnat alkaa olla selkärangassa, kopterin tarkalleen paikallaan pitäminen vaatii vielä vähän sormien herkistelyä). Leijuttelun lisäksi tuli tehtyä perus taivaskaartelua suuntaan jos toiseen, ja kopteri teki suunnilleen mitä halusin, vaikkei nyt mitenkään raiteilla kulkenutkaan.

Simulaattorilla on tullut tehtyä jo kaikenlaista, mm. flipit pysyy pääsääntöisesti hanskassa, ylösalaisin hoveroidessa virheitä sattuu enää hyvin satunnaisesti, ja isommissakin hölmöilyissä saa torpin lähes aina vältettyä. Vähän alkoi sitten kutkutella, että jos sitä kopteria käyttäisi katollaan ihan luonnossakin. Tästä ajatuksesta se sitten lähti...



En ehtinyt kokonaista flippiä tehdä, vaan hain vähän tuntumaa kääntelemällä kopteria aggressiivisemmin eri suuntiin ja korjailemalla takaisin, kun kopteri kuitenkin käyttäytyy hieman eri tavalla kuin simussa. Jossain näistä sitten innostuin hieman liikaa ja lopulta ilmeisesti korjasin väärällä tikulla tai jotain, lopputuloksena yllättävä laskeutuminen. Tikkusuorana perä edellä tontiin. Jos tuosta jotain positiivista pitää hakea, niin holdi tuli laitettua refleksinä.

Alkuun näytti että vain perä on soirona, ja muuten paria linkkiä lukuunottamatta kopteri näytti ehjältä. Tarkempi tarkastelu osoitti, että jotakuinkin kaikki liikkuva on jollain tavalla kierossa, ja pari servoakin vähän kanittaa vastaan, eli varmaan rattaita saa uusia niihinkin. Elektroniikka sentään toimii, muuten aletaankin lähestyä uuden kitin hintaa varaosissa ":D"

Nyt on fleetissa siis puolikas kopteri. Vaan eiköhän tästä ensi viikonlopuksi vielä lentokelpoinen tehdä...
Koput: Goblin 570 Sport, Align T-REX 470LT
Radio: FrSky X10S

Poissa Mesihukka

  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
Vs: Togen torppailut
« Vastaus #1 : 11 Maaliskuu, 2018, 21:32:16 »
Se on hyvä saada se eka torppikin nopeesti alta pois ni ei jää kummittelemaan  :D

Servoihin muuten kannattaa laittaa katkeavat armit (esim. banggoodista), tai sit bk:n armit mitkä pyörähtää ympäri torpissa. Nimimerkillä koko kiekka nuppiservoista paskottu tänään kun en saanut aikaseks ostaa bk:n armeja X3:seen.  :P
Goblinit: Kraken 580 | Mini Comet | 420 Sport | Kraken 700 | 770 sport
Vbar Control touch

Poissa TimoK

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Togen torppailut
« Vastaus #2 : 11 Maaliskuu, 2018, 21:50:17 »
Kovin on tutun näköistä jälkeä  ;) No, noita sattuu alkuun ja vielä vähän myöhemminkin....
|Logo 690SX|Logo 550SX|VBC|ja pari kiinteä siipistä|

Entiset:
|Goblin BT650|G420 Sport|G 570KSE|380KSE|Mini Protos|Goblin 700|Goblin 380|T-Rex 450L|Gaui NX4|MSH Protos (carbon) R.I.P|MSH Protos (plastic)|Logo 550SX|

Poissa Iron_man

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Togen torppailut
« Vastaus #3 : 11 Maaliskuu, 2018, 21:54:51 »
Siitä se lähtee. Korkeutta vaan kunnolla kun ekoja kertoja inverttiä rupeaa harjoittelemaan, niin on vähän pelivaraa.

Kannattaa tosiaan laittaa nuo katkeavat servoarmit. Itsellä on tuollaiset 470L:ssä (KST servot):
https://www.ebay.com/itm/Gear-Protect-Servo-Horn-for-Hitec-65HB-MG-5065MG-995-999-Orange-8pcs/282440885630?hash=item41c2c9e57e:g:Pl4AAOSw32lYpnZX

Harkinnan arvoinen saattaa olla myös hihnavedon laittaminen perälle. Ei tarvi sitten tulevissa torpeissa ihan niin paljon rattaita vaihdella.
*** Keeping RC Helis Alive since 2014 ***

Protos Max 700, Goblin 650 Black Thunder, Synergy N5C, Gaui X3, Oxy3, Futaba 14SG

Poissa Tohtori R

  • 3D spede
  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
  • RC-Kopterit Ry #6
    • "kuidutuksen alkeet!"
Vs: Togen torppailut
« Vastaus #4 : 11 Maaliskuu, 2018, 22:00:58 »
Varman olosesti kyllä lentelit. Ei uskoisi että noin vähä lentoja alla. Mossaus kävi ku olin selin ite lennättämässä ni ei tullu nähtyä mitä tapahtu. Tota tulee sattumaan kuitenki paljon lisää joten ne osat mitkä nyt meni kannattaa hankkia vähintään tuplana takas :)
Raattio | Stimulaattori | Kepakoita...    "Peltojen kuidutukset tunteella ja taidolla jo vuodesta 2010!"
Edesmenneet: mCX | mCPX BL | mSR | Align trex 250FBL | 500FBL | 700E FBL | 2*Gaui X7 | SAB G570KSE | G700 | ProtosMAX | G BlackNitro 700 | TDR II | tulikettu (oli rikki jo kaupassa)
Edelleen haitaksi: MSH miniRoottos | P380 | G SPEED Carbon
http://www.youtube.com/mrtohtorir

Poissa Bnito

  • Pro torppari
  • ****
Vs: Togen torppailut
« Vastaus #5 : 11 Maaliskuu, 2018, 22:03:55 »
Servo armit voi myös tehdä katkeaviksi kun yhtä reikää vähän isonta..
Protos 380 , Protos Max V2 , Futaba 8FGS, NeXt

Poissa ini

  • Tavallinen torppari
  • ***
Vs: Togen torppailut
« Vastaus #6 : 11 Maaliskuu, 2018, 22:39:26 »
KST:n servoihin sopii SAB Fireballin servoarmit.
Säästää servot torpissa.

Noita saa HeliFly Finlandilta,
https://www.heliflyfinland.fi/epages/heliflyfinland.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2015050903/Products/HA065-S

Noissa on siis alapuolella ura, josta lohkeaa iskun saadessaan.
« Viimeksi muokattu: 11 Maaliskuu, 2018, 22:42:39 kirjoittanut ini »

Poissa Toge

  • Opetteleva torppari
  • **
Vs: Togen torppailut
« Vastaus #7 : 11 Maaliskuu, 2018, 23:42:55 »
Tota tulee sattumaan kuitenki paljon lisää joten ne osat mitkä nyt meni kannattaa hankkia vähintään tuplana takas :)

Eli kaks kittiä? Vai 550x varakoneeksi? :D

Nojoo. Katkeavat servoarmit voisi olla hyvä idea, jos näitä hold my beer -tyyppisiä ideoita tulee vielä lisää. Korkeutta ja pelivaraa kyllä oli, kunnes ei enää ollut. Pieni jäätyminen siinä ehkä kävi, mutta toisaalta hyvä ettei tullut korjattua "johonkin" suuntaan ja törkättyä kopteria omalle tai kenenkään muun naamalle.

Nyt pitäis keksiä, millä saa main shaftin laakerit irti noista rungon blockeista...
Koput: Goblin 570 Sport, Align T-REX 470LT
Radio: FrSky X10S

Poissa Tohtori R

  • 3D spede
  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
  • RC-Kopterit Ry #6
    • "kuidutuksen alkeet!"
Vs: Togen torppailut
« Vastaus #8 : 11 Maaliskuu, 2018, 23:51:12 »
Eli kaks kittiä? Vai 550x varakoneeksi? :D

Nojoo. Katkeavat servoarmit voisi olla hyvä idea, jos näitä hold my beer -tyyppisiä ideoita tulee vielä lisää. Korkeutta ja pelivaraa kyllä oli, kunnes ei enää ollut. Pieni jäätyminen siinä ehkä kävi, mutta toisaalta hyvä ettei tullut korjattua "johonkin" suuntaan ja törkättyä kopteria omalle tai kenenkään muun naamalle.

Nyt pitäis keksiä, millä saa main shaftin laakerit irti noista rungon blockeista...
jos ne blockit on tinamiinia niin anna lämpöä. Vihreä laakerilukite lähtee kivasti lämmöllä
Raattio | Stimulaattori | Kepakoita...    "Peltojen kuidutukset tunteella ja taidolla jo vuodesta 2010!"
Edesmenneet: mCX | mCPX BL | mSR | Align trex 250FBL | 500FBL | 700E FBL | 2*Gaui X7 | SAB G570KSE | G700 | ProtosMAX | G BlackNitro 700 | TDR II | tulikettu (oli rikki jo kaupassa)
Edelleen haitaksi: MSH miniRoottos | P380 | G SPEED Carbon
http://www.youtube.com/mrtohtorir

Poissa Iron_man

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Togen torppailut
« Vastaus #9 : 12 Maaliskuu, 2018, 08:50:21 »
Jep, alumiiniblokeista lähtee laakerit lämmittämällä. Esim pieni kaasutoho on näppärä tuohon. Lämmittää laakeria muutaman sekunnin ja naputtelee sitten irti. Pitäisi pullahtaa kohtuu helposti pihalle. Uuden laakerin jos laittaa jo aiemmin pakastimeen, niin saa kohtuu helposti paikoilleen kun blokki on vielä lämmin. Uuteen laakeriin voi olla kannattavaa sipaista vähän vihreää laakerilukitetta, jos laakeri on sellaisessa paikaikassa että se saattaa lähteä liikkeelle muutoin.
*** Keeping RC Helis Alive since 2014 ***

Protos Max 700, Goblin 650 Black Thunder, Synergy N5C, Gaui X3, Oxy3, Futaba 14SG

Poissa Matti Häkkinen

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Togen torppailut
« Vastaus #10 : 12 Maaliskuu, 2018, 09:10:20 »
Eli kaks kittiä? Vai 550x varakoneeksi? :D

Nojoo. Katkeavat servoarmit voisi olla hyvä idea, jos näitä hold my beer -tyyppisiä ideoita tulee vielä lisää. Korkeutta ja pelivaraa kyllä oli, kunnes ei enää ollut. Pieni jäätyminen siinä ehkä kävi, mutta toisaalta hyvä ettei tullut korjattua "johonkin" suuntaan ja törkättyä kopteria omalle tai kenenkään muun naamalle.

Nyt pitäis keksiä, millä saa main shaftin laakerit irti noista rungon blockeista...

Mulla oli alussa kaksi 450 pro kopua.
Parhaana päivänä rikoin molemmat kaksi kertaa.
Allut on tosi nopeita korjata ja niihin saa halpoja osia.
Itse ajelin alussa ALZRC:n osilla. Ja halppis lavoilla. Ne kestivät hyvin torppien välit.
Nykyjään käytän Allun osia Alluissa.
Hyvin ovat kestäneet noikin.
Torppien välit ovat pidentyneet todella paljon.

550kokoinen kopteri on hyvä. Jonkin verran edullisempi kun 700.
Mutta 700 on se THE kopukka.
Ja sitten 700N kuningas laite.
Trex 700N DFC SK540
Trex 600N DFC SK540
Trex 700N DFC Beast X plus
Trex 470 LP Beast X plus
Goblin 700A Beast X plus; Goblin 700X Beast X plus.

Poissa TimoK

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Togen torppailut
« Vastaus #11 : 12 Maaliskuu, 2018, 18:35:45 »
Nyt pitäis keksiä, millä saa main shaftin laakerit irti noista rungon blockeista...

Jos sulla on perinteinen hella niin siihen levylle siksi aikaa, että vesipisara haihtuu päältä. Sitten vaan eristävillä hanskoilla kiinni ja kevyt painallus laakerista niin se tippuu irti.
|Logo 690SX|Logo 550SX|VBC|ja pari kiinteä siipistä|

Entiset:
|Goblin BT650|G420 Sport|G 570KSE|380KSE|Mini Protos|Goblin 700|Goblin 380|T-Rex 450L|Gaui NX4|MSH Protos (carbon) R.I.P|MSH Protos (plastic)|Logo 550SX|

Poissa Toge

  • Opetteleva torppari
  • **
Vs: Togen torppailut
« Vastaus #12 : 12 Maaliskuu, 2018, 20:21:37 »
Jes, kiitos vinkeistä, eiköhän noi irti saada. Nyt on varaosat tilattu, aika hilkulle meni ettäkö olisi uudella kitillä saanut kaiken halvemmalla. Otin osia vähän varman päälle, kun tuntui että kaikki hinkkaa vastaan ja rahisee ja nitisee jossain asennossa. Varmaan vaan laakereita vaihtamalla olisi säästänyt muutaman kympin, mutta jääpähän ehkä jotain pöytälaatikkoon tulevaisuuden varalle. Toivottavasti saapuu osat vielä tällä viikolla...

Ja katellaan noita isompia koptereita sitten syssymmällä kun pienempi pysyy kasassa yli viikon kerrallaan :D
Koput: Goblin 570 Sport, Align T-REX 470LT
Radio: FrSky X10S

Poissa Toge

  • Opetteleva torppari
  • **
Vs: Togen torppailut
« Vastaus #13 : 17 Maaliskuu, 2018, 13:52:54 »
Taas on ilmaa lapojen alla!

Pari iltaa meni askarrellessa, mutta tänään pääsi taas kääntelemään tikkuja. Vaan kyllä pelotti että näinkö mä tän taas rikon... ei muuten, mutta enpä ois kehdannut tulla tänne sanomaan :D No, viisi akullista meni ihan perus hoveriharjoituksissa, jostain syystä ei sormista löytynyt enempää kokeilunhalua. Jos tässä nöyrästi ottaisi muutaman tunnin ihan rauhallista harjoittelua alle...
Koput: Goblin 570 Sport, Align T-REX 470LT
Radio: FrSky X10S

Poissa Tohtori R

  • 3D spede
  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
  • RC-Kopterit Ry #6
    • "kuidutuksen alkeet!"
Vs: Togen torppailut
« Vastaus #14 : 17 Maaliskuu, 2018, 16:43:47 »
Höpöhöpö. Sopiva kokeiluhalu vie hommassa eneenpäin. Jos tuntuu että simussa menee kunnialla niin pikkuhiljaa voi aivan hyvin tuoda tosielämään. Sellasta ei kannata edes kokeilla mihin ei usko itsekään.

Sopiva balanssi pelon ja yrityksen välillä on se resepti ainakin itsellä.

Raattio | Stimulaattori | Kepakoita...    "Peltojen kuidutukset tunteella ja taidolla jo vuodesta 2010!"
Edesmenneet: mCX | mCPX BL | mSR | Align trex 250FBL | 500FBL | 700E FBL | 2*Gaui X7 | SAB G570KSE | G700 | ProtosMAX | G BlackNitro 700 | TDR II | tulikettu (oli rikki jo kaupassa)
Edelleen haitaksi: MSH miniRoottos | P380 | G SPEED Carbon
http://www.youtube.com/mrtohtorir

Poissa Wilikki

  • TLR-Tiimipelotti
  • Jäsen 2024
  • *****
  • Espoon Ilmailukenttä, RC-Kopterit Ry #169, SIL
Vs: Togen torppailut
« Vastaus #15 : 17 Maaliskuu, 2018, 21:14:57 »
Hieno homma, että allu saa ilmaa lapojensa alle ;)

Kannattaa muuten samontein unohtaa noi jutut, että kehtaako torppelois jutskuloisista kirjotella.

Nimittäin kehtaa :) Minäkin saatan torpata sen kolmeki kopteria peräjanaa ja ensin nauretaan niille yhdessä kentällä ja sitte kaikki yhessä voorumilla. Niitä torppeloisia vaan tulee toisille enemmän ja toisille vielä vähä enemmä, eikä niitä tarvii hävetä. Ne on semmosia yhteisiä ilon aiheita :)

- #Telakalla SUPER Minipruutus - Mini PRÔTOS - 500 PRÔTOS - HENSELEIT TDR - LOGO 600SE - #Telakalla SAB Fireball -
Romut:  Skyartec Wasp X3V (RIP), Walkera Genius CP v2 Exät: T-Rex 450 Pro  DFC stretch 3GX, Gaui X7 Formula, SAB Goblin G700, SAB Black Thunder 700, Prôtos Evoluzione 770, Prôtos 380

Poissa TimoK

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Togen torppailut
« Vastaus #16 : 17 Maaliskuu, 2018, 21:33:35 »
Ne on semmosia yhteisiä ilon aiheita :)

Näin se on(versinkin TLR:n torpit), kuuluu vähän niin kuin lajiin. Jos ei itse tikusta saa torppia aikaiseksi, niin kyllä sitten jossain vaiheessa viimeistää tekniikka pettää ;)
|Logo 690SX|Logo 550SX|VBC|ja pari kiinteä siipistä|

Entiset:
|Goblin BT650|G420 Sport|G 570KSE|380KSE|Mini Protos|Goblin 700|Goblin 380|T-Rex 450L|Gaui NX4|MSH Protos (carbon) R.I.P|MSH Protos (plastic)|Logo 550SX|

Poissa Toge

  • Opetteleva torppari
  • **
Vs: Togen torppailut
« Vastaus #17 : 18 Maaliskuu, 2018, 15:53:08 »
En ehtinyt tänään Ämmässuolle asti, mutta onneksi on tuota peltoa lähempänäkin, niin sain muutaman ampeeritunnin taas haaskattua taivaan tuuliin. Ja olihan vähän tuulisempaa kuin aiemmilla kerroilla, melkoista pomppimista oli ja parissa laskeutumisessa meni jo vähän jännittävän puolelle. Alla vielä auringossa pehmennyt lumi, niin pari kertaa kävi kuin Wilikille, eli tuli istutettua peräroottori jämptisti hankeen. Eipä tuo kopteri onneksi siitä pahastunut, vaikka jotain tarinoita noista torque tuben rattaista olen kuullutkin...

Tuuli toi omat haasteensa, niin eipä tarvinnut mitään flippihommia kokeilla, vaan leijuttelussa oli ihan tarpeeksi tekemistä. Laitan päivän kuitenkin voittosarakkeeseen, koska tuo oli melko hyvää treeniä. Ensimmäisillä lennoilla pomput vähän säikäytti, mutta viimeisillä alkoi tuulen kanssa taistelu olemaan jo hauskaakin.

Tekniikan puolestakin meni kivasti. Ruuvailin eilen perän palasiksi ja takaisin kasaan, ja sain vähän peräroottorissa ollutta klappia häviämään. Vaihdoin myös governorin microbeastin puolelle, kun ilmeisesti tuo Alignin noparin governor ei ole niitä hääveimpiä. Ongelmana tosiaan aiemmin ollut perän heiluminen ja että tuo noparin governor arpoo joka lennolle eri kierrokset väliltä 2500-2900, eikä tähän tunnu throttlella olevan vaikutusta. No, microbeast hoiti homman kotiin, nyt osuu kierrokset kohdalleen juuri siihen, mitä mankasta pyytää, ja peräkin pysyy paikallaan (mitä nyt tuuli heilutti koko kopteria). Samaan rahaan tuli myös laitettua bailout-toiminto tulevien kokeilujen varalle. Tuota en tosin ehtinyt vielä kokeilemaan...

Videotakin otin, mutta tuollaista leijuttelua on niin tylsä katsoa, että alla vaan kuva kopterista ilmassa :P

Koput: Goblin 570 Sport, Align T-REX 470LT
Radio: FrSky X10S

Poissa Toge

  • Opetteleva torppari
  • **
Vs: Togen torppailut
« Vastaus #18 : 23 Maaliskuu, 2018, 20:45:23 »
Tämän päivän lennot meni jotakuinkin :) -> :D -> ;D -> :o -> >:( -> ???

Ensimmäiset pari lentoa oli taas hieman hakemista, mutta viidettä kohti mennessä tuli jo kaarreltua ja kieputeltua vähän vauhdikkaamminkin. Meni kaikenkaikkiaan niin kivasti, että akkujen loputtua kesken piti äkkiä kiiruhtaa kotiin laittamaan akut latinkiin toista kierrosta varten. Ehdinkin juuri ennen auringonlaskua takaisin pellolle, ja sain vielä 2½ akkua lennettyä.

Ja taas se puolikas akku... :D Kuten TimoK aiemmin sanoi, ei sen aina tartte omista sormista lähteä. Päivän 8. akun puolivälissä kopteri vaan päätti että tämä riittää, ja sammutti moottorin. Onneksi on tullut tehtyä muutama autorotaatioharjoitus simulla, niin ei tarvinnut jäädä ihmeemmin miettimään että mitäs nyt. Korkeutta ei ollut paljoa, ja vauhtia ei käytännössä lainkaan, niin kopteri leijaili aikalailla omassa rauhassaan alas. Laskeutumispaikkaakaan siinä ei ehtinyt tai tajunnut alkaa valikoimaan, vaan suoraan pahimmin epätasaiseksi tallattuun hankeen se valui kaatuen lopulta kyljelleen, joten lavat otti tietysti aika ronskisti hankeen kiinni. Eikä se laskukaan nyt ihan pehmein mahdollinen ollut. Holdin törkkäsin kuitenkin päälle ehkä pari sekuntia moottorin sammumisen jälkeen, kun ei moottori itsestään tuossa ajassa uudestaan käynnistynyt. Liekö olisi käynnistynyt ennen vai jälkeen kun lavat oli hangessa...

Noh. Päällisin puolin mitään ei hajonnut. Lavat oli hieman kääntyneet pitimissä, mutta tuntuvat edelleen ehjiltä. Syyllinen vaikuttaisi olevan rpm-sensorin signaalipiuha, joka oli nippusiteistä huolimatta päässyt akun työntämänä raapaisemaan pinioniin. Piuha on edelleen "ehjä", mutta kuoriutunut just sen verran, että johdin lienee päässyt kontaktiin moottorin kanssa. Noparissa ei mitään usbijuttuja ole, ja microbeastissakaan ei tunnu olevan minkään valtakunnan logeja, niin vaikea analysoida tarkemmin. Mankan telemetrialoginkin olin fiksusti laittanut logittamaan sekunnin välein ja ainoastaan kun holdi on pois päältä, niin viimeisin merkintä sielläkään ei näytä mitään poikkeavaa. Täytyy toivoa, että oli tosta piuhasta kiinni, eikä jokin mystisempi ongelma. Vaikea nyt sitten sanoa, että sammuiko tuossa vain moottori, vai oliko koko microbeast pimeänä... ts. hieno autorotaationi olikin ehkä vain kuvitelmaa, ja kopteri tuli tuurilla alas oikeinpäin :P

Kuvaakaan ei tullut otettua :(

Sitten vielä muutama muu huomio, mihin kaipaisin kommentteja:
- Perä reagoi sopivan napakan tuntuisesti tikun liikkeisiin, mutta nopeasti pitchia lisätessä heilauttaa muutaman asteen, ts. ei ihan pysy mukana. Liian vähän gainia vai normaalia käytöstä?
- Välillä paikallaan hoveroidessa tai hitaasti eteenpäin lentäessä kopteri ikäänkuin nyökkäilee eteen-taakse kevyesti. Vähän siis kuin oikeaa tikkua heiluttaisi ylös-alas. Tuulen piikkiin en osaisi tuota tänään laittaa, joten mistähän voisi johtua ja mitä tälle on tehtävissä?
- Torque tube ja sen rattaat on lähtökohtaisesti kierot. Olen kokeillut yhteensä kolmella eri tikulla ja kolmella setillä rattaita (tuli torpin jälkeen tilattua yhdet ylimääräiset), ja kaikissa sama ominaisuus: TT pyörii silminnähden epäkeskosti. Paikallaanhan tuo pysyy, eikä lentäessä tunnu varsinaisesti vaikuttavan mihinkään, mutta aiheuttaa tärinää, ja roottoria käsin pyörittäessä kuulee ja tuntee selvästi, miten tube/rattaat "ottaa kiinni" tietyssä pisteessä (pitää rahinaa + vastus pyörittäessä). En ole tästä ollut kovin huolissani, ja muualta lukemani keskustelun pohjalta tämä tuntuu olevan Allun ominaisuus, mutta osaisiko joku tähän sanoa jotain? Onko kokemusta TT Aligneista, tai esiintyykö vastaavaa muissa koptereissa, ja onko paha juttu?
Koput: Goblin 570 Sport, Align T-REX 470LT
Radio: FrSky X10S

Poissa Mesihukka

  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
Vs: Togen torppailut
« Vastaus #19 : 23 Maaliskuu, 2018, 22:32:18 »
Tohon perään voisi auttaa precompin säätäminen, tai sit ihan vaan kierrosten nosto. Toisaalta jos tota ylimääräistä elämää ilmenee vaan pitch pumpissa, niin ongelma lienee lähinnä kosmeettinen.
Goblinit: Kraken 580 | Mini Comet | 420 Sport | Kraken 700 | 770 sport
Vbar Control touch

Poissa va11u

  • Aloitteleva torppari
  • *
Vs: Togen torppailut
« Vastaus #20 : 23 Maaliskuu, 2018, 22:37:29 »
Tämä voisi auttaa perän pitämiseen https://www.helifreak.com/showthread.php?t=142911#/topics/142911         
Ja nyökkäily taitaa olla beastin säädöistä korjattavissa

Ps. Omissa kaarteluissa ja silmukoissa en tarvitse täysiä lapakulmia  n. 10 riittää mulle, eli jos näät itselle sopivaksi vähentää kulmia ni auttaa perän pitoon

Poissa Wilikki

  • TLR-Tiimipelotti
  • Jäsen 2024
  • *****
  • Espoon Ilmailukenttä, RC-Kopterit Ry #169, SIL
Vs: Togen torppailut
« Vastaus #21 : 23 Maaliskuu, 2018, 23:06:09 »
Ollaan sunnuntaina menossa tällä näkymin Ämmikselle. Tuu messiin, jos pääset nii kattellaan nyt niitä gaineja vähä tarkemmin :)

E:
Se motin sammuminen voi johtua vaikka voltage cutoffista jonka on aiheuttanu vähän kylmettyny akku ja turhan herkät asetukset noparin cutoffilla. Itte olen aina disabloinu cutoffit, koska aihettaa enemmän harmia.
« Viimeksi muokattu: 23 Maaliskuu, 2018, 23:35:22 kirjoittanut Wilikki »

- #Telakalla SUPER Minipruutus - Mini PRÔTOS - 500 PRÔTOS - HENSELEIT TDR - LOGO 600SE - #Telakalla SAB Fireball -
Romut:  Skyartec Wasp X3V (RIP), Walkera Genius CP v2 Exät: T-Rex 450 Pro  DFC stretch 3GX, Gaui X7 Formula, SAB Goblin G700, SAB Black Thunder 700, Prôtos Evoluzione 770, Prôtos 380

Poissa Toge

  • Opetteleva torppari
  • **
Vs: Togen torppailut
« Vastaus #22 : 24 Maaliskuu, 2018, 01:26:08 »
No hitsi, en taida sunnuntaina ehtiä, mutta joku toinen kerta vois kyllä kelvata säätöapu :)

Mun lentelyissä ei tolla perällä tosiaan liene mitään oikeaa merkitystä, kunhan sattui vaan silmään niin kiinnostaa tietty että mistä johtuu ja mitä ruuvia voi vääntää... Nyökkäilyn suhteen lukaisinkin jo beastin hienosäädöistä. Täytyy vielä perehtyä tarkemmin. Aika merkityksetön probleema tuokin tässä vaiheessa, mutta oishan se kiva kun ois kaikki säädöt kohdallaan :)

Ja noparissa on kyllä cutoff päällä, mutta telemetrian mukaan ei jännite käynyt siellä mainkaan. Varmaan silti tosiaan hyvä idea napata nuo cutoffit pois, mulla näkyy jännitteet kuitenkin mankassa ja varoituksenkin tuo rääkäisee jos alkaa näyttää liian tyhjältä.
Koput: Goblin 570 Sport, Align T-REX 470LT
Radio: FrSky X10S

Poissa Mesihukka

  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
Vs: Togen torppailut
« Vastaus #23 : 24 Maaliskuu, 2018, 14:52:27 »
Tämä voisi auttaa perän pitämiseen https://www.helifreak.com/showthread.php?t=142911#/topics/142911         
Ja nyökkäily taitaa olla beastin säädöistä korjattavissa

Ps. Omissa kaarteluissa ja silmukoissa en tarvitse täysiä lapakulmia  n. 10 riittää mulle, eli jos näät itselle sopivaksi vähentää kulmia ni auttaa perän pitoon

Näinköhän on 470L:ssä kuitenkaan sama peräakseli kun 450 porossa?

Tommonen pieni ylimääräinen elämä perässä ei oo mitenkään tavaton ilmiö, oli kyseessä mikä tahansa kopteri, joten lähtisin kyl eka säätämään purkkia dremelöinnin sijaan.
Goblinit: Kraken 580 | Mini Comet | 420 Sport | Kraken 700 | 770 sport
Vbar Control touch

Poissa Matti Häkkinen

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Togen torppailut
« Vastaus #24 : 24 Maaliskuu, 2018, 16:38:49 »
Näinköhän on 470L:ssä kuitenkaan sama peräakseli kun 450 porossa?

Tommonen pieni ylimääräinen elämä perässä ei oo mitenkään tavaton ilmiö, oli kyseessä mikä tahansa kopteri, joten lähtisin kyl eka säätämään purkkia dremelöinnin sijaan.

Uuden perän mekaniikan yhteydessä tuo mainittu ongelma poistui. Nykyisellään perässä on riittävästi pitoa mikäli nupin lapakulmat ovat ohjekirjan rajoissa.
Trex 700N DFC SK540
Trex 600N DFC SK540
Trex 700N DFC Beast X plus
Trex 470 LP Beast X plus
Goblin 700A Beast X plus; Goblin 700X Beast X plus.

 

Vastaavat aiheet

  Aihe / Aloittaja Vastauksia Uusin viesti
49 Vastauksia
24864 Lukukerrat
Uusin viesti 15 Elokuu, 2012, 18:34:58
kirjoittanut ssulti