Nyt kun lomalla liikenee jonkin verran aikaa foorumien selaamiseen, niin kirjoitanpa minäkin muutaman sanan ilmakuvauksesta. Nämä näkemykset perustuvat täysin omiin kokemuksiini ajalta, jolla olen tätä kopterikuvausta harrastanut. Monet voivat olla asioista ihan eri mieltä ja heille se myös sallittakoon.
Listaisin ehdottomasti tärkeimmäksi kopterikuvauksessa huomioon otettavaksi asiaksi t u r v a l l i s u u d e n.
Jos olet suunnittelemassa kopterikuvaukseen ryhtymistä, niin mieti tarkkaan mitkä ovat ne kriittiset tekijät joilla määrittelet oman ja ympäristön turvallisuuden. Näihin seikkoihin paneutumalla, takaat sitten huolettomammat kuvausretket. Olen suorittanut videokuvausta kopterillani alueilla, joihin ei pääse edes sisälle vasta kuin huolelliset selvitykset turvallisuusasioista on toimitettu. Kulkulupia vaativia alueita, joilla olen kuvannut ovat esimerkiksi tuulimyllytyömaat, satamat, erikoisraskaiden kuljetusten- ja nostojen työmaat. Näillä työmailla noudatetaan äärimmäisen tarkkoja standardeja sekä työturvallisuuden että ympäristön osalta. Kuitenkin on ollut mukavaa huomata, että kun asiat ovat kunnossa, niin luvatkin videokuvaukseen kopterilla ovat löytyneet.
Tähän liittyen, ammattimaiseen ja miksei harrastelutoimintaankin saa kuvauskopterin ja vastuuvakuutuksen täältä kotimaastakin hankittua ja se maksaa kaluston arvosta ja muista seikoista riippuen noin tonnin-kaksi vuodessa. Pieni hinta siitä, mitä se kattaa. Pelkkä tuulivoimalan yksi lapa maksaa yli satatuhatta euroa, puhumattakaan siitä mitä voimalan viivästyminen maksaa.
Määrittelisin osaksi turvallisuutta luotettavan ja äärimmäisen tarkkaan ylläpidetyn kaluston lisäksi myös l e n t o t a i d o n ja kokemuksen. Lentotaidolla tässä tarkoituksessa en tarkoita esimerkiksi 3D-kuvioiden osaamista, vaan ihan kuten Timo mainitsikin, niin erittäin varman peruslennätyksen ja etenkin l e i j u t u k s e n osaamista. Kuvauskoneella ei ajeta juuri koskaan kovaa ja leijutusta tehdään suurin osa kuvausajasta. Jopa eteenpäin lento tehdään äärimmäisen hitaasti. Uskallan väittää, että hyvää kuvauslentoa ei täällä Suomessa juurikaan muut osaa ajaa kuin FAI:ssa kilpailevat pilotit. Normaalilennätyksestä poiketen kuvauspaikoilla yleensä on myös valtavasti esteitä, vähän laskeutumistilaa ja muuta liikennettä. Miltä tuntuisi nostaa konetta 75 metriä ylöspäin kohti tuulimyllyn generaattoria ihan myllyn rungon vieressä oman pään yläpuolella, kun muuta paikkaa ei ole? Voin kertoa, että siinä on hermot kovilla. Erilaiset sähköiset härrävärkit, kuten Helicommand, GPS, gyrot tai muut stabilintiapuvälineet voivat toki auttaa, mutta kylmä fakta, ainakin meidän tapauksessa on, että parasta kuvamateriaalia olemme saaneet aikaiseksi ilman mitään apuvälineitä. Konetta ja kameraa vaan pitää a j a a koko ajan, niin heilumiset pysyvät kurissa. Ja sitä ei opi kuin t r e e n a a m a l l a. Myös turhien riskien välttäminen on erittäin tärkeää. Lauhkealiikkeiseksi viritetyn koneen ja telineen 15 kilon yhteismassa ei taivaalla todellakaan ohjaannu nopeasti ja ylimääräistä riskiä ei kannata edes ajatella ottavansa.
Oikeastaan kuka tahansa voi testata kuvauslentotaitonsa varsin yksinkertaisesti ajamalla todella korkean push overin vähintään 30-40 metriin ja pysäyttämällä koneen leijuntaan. Siellä sitten tulisi ajaa reilusti yli neljä sekuntia kestävä hidas 360-asteen piruetti. Jos kone ei riistäydy yli metriä mihinkään suuntaan kelistä riippumatta, ollaan jo vakaalla perustalla, josta on hyvä ponnistaa liikkeelle. Kamerateline ja esimerkiksi Panasonicin HVX-200 -videokamera, jolla nyt pääsee edes jonkinlaiseen kuvauslaatuun jos tuotantoa haluaa tehdä, tuovat kuvauslentoon oman lisämausteensa tehden hommasta vielä hivenen vaikempaa. Vaikka kamera olisikin asennettuna viimeisen päälle hyvin koneen painopisteeseen nähden, vaikuttaa sen liikuttelu joka tapauksessa koneen painopisteeseen. Suuri videokamera linsseineen tuo jo sen verran sivupinta-alaa, että siinä on tuulella mihin tarttua. Mitä suurempi heiluminen, sen surkeampi lopputulos. Olipa tuotos tehty kuinka hyvällä välineistöllä hyvänsä, ei sitä voi loputtomiin jälkikäsitellä paremmaksi.
Olennainen osa kuvauslentoa on y h t e i s t y ö kameramiehen kanssa. Voin kertoa, että meillä meni kolmisen kautta harjoitellessa yhteistyötä. Saumaton yhteistyö pilotin ja kameraa ohjaavan kaverin kanssa on olennainen avain onnistumiseen. Kameramies on myös avainasemassa ympäristön havaintojen tekemisessä ja viestimisessä pilotille t u r v a l l i s u u d e n takaamiseksi.
Viimeksi kun olimme kuvaamassa satamassa, samalla lastausalueella vispilöi 3 satametristä tuulimyllyä, neljä satamanosturia, puolenkymmentä isoa trukkia, satamakaivinkone, muista ajoneuvoista ja pyörällä liikkuvista sataman työnkijöistä puhumattakaan. Lastausaluuella oli myös neljä 30-metristä valopylvästä lentoa hankaloittamassa. Kävimme aikaisemmin paikan päällä tekemässä suunnitelman kuvauslentoja varten. Suunnitelmaan kuului mm. lennätyssuunnat, korkeudet, esteiden havainnointi, hätälaskeutumisalueet jne. Meilläkin on vielä opittavaa tässä lähinnä dokumentoinnin osalta. Hyvästä suunnitelmasta huolimatta, kuvauspaikkamme vaihtui viime metreillä eri puolelle laituria. Onneksi olimme kartoittaneet myös sen alueen.
Minulla tämän harrastuksen kaupallistamista jarruttaa ainoastaan leipätyöni. Olen tehnyt tätä videokuvausta varsinaisen työni ohella lähinnä yrityksen, jossa työskentelen, käyttöön. Silloin, kun aikaa on riittänyt, olemme tehneet kuvaustyötä myös ulkopuolisille asiakkaille lähinnä tilausperiaatteella. Kysyntää kyllä on, mutta aika on rajallista. Meillä on tällainen kahden Jarnon kuvaustiimi, jossa kyvykkäämpi eli se toinen hoitaa kameramiehen virkaa ja editoi. Hän tekee työkseen hommia omassa firmassaan
www.actionmedia.fi. Meikäläisen rooli on toimia pilottina ja tekniikan miehenä.
Onnekasta Uutta Vuotta kaikille!
Jarno