Mäe oikee tiä mikä olis hyvä termi, sokeuden, tyhmyyden ja jumiintuneiden tapojen suhteen, mutta syleettää ihan oikeasti:
Esimerkki tilanne, olen satoja metriä (tms, vatun iso) pitkällä parkkipaikalla auraamassa, joko väyliä tai ruutuja nykimässä.
Em parkkikselle on muistaakseni 6kpl sisääntuloja ja kaksi ajoväylää, pituussuunnassa.
Jos oon vaikka kaukaisemmassa päässä duunaamassa ja lumet pitkin ajoväyliä levällään ja kone on valaistui kuin nasan raketti jalustallaan, niin pitää sieltä alkupään rampista tulla ja ajaa sitä pitkin omaan ruutuunsa juuri sitä samaa väylää mitä viimesen 15 vuotta ajanut, vaikka näkee kaukaa että sielä on tivoli pystyssä ja tietää että sinne pääsee kuudesta eri sisäänmenosta plus tyhjien ruutujen läpi ajoväylää vaihtamaan.
Tänään myös ruutuja ottaessa takaani lähti auto ruudusta, niin piti sinne mun perään lähtee tukkimaan sitä fiiattiaan vaikka toiseen suuntaan ajoväylä täysin vapaa ja aurattukkin.
Sama kans koskee jalankulkijoita, josso vaikka lastaus meneillää ja hän on koiransa kanssa tästä kävellyt niin kävelee nytkin, vaikka vaihtoehtoisia reittejä matkaa pisentämättä on.
Moon kypsyny tähän aivan täysin, kun tuntuu että melkeen kiusallaan tehdään.
Oon muutamalle käyny sanomassa että nyt hei ihan oikeesti.
Tätä kun tapahtuu kymmeniä kertoja päivässä niin alkaa lanka oleen ohut.
Parhaiten toimii homma omalta osalta kun se asenne että en väistä tai tee lumesta kesken työn ajoväylää muutakuin hälyajolle, jos vaihtoehtoisia kulkureittejä on 10metrin päässä.
Toki vielä boonuksena ne ääliöt jotka autoillaan tai jalan "kyllä mää ehdin luikahtamaan ton pyöräkuormaajan takaa ja kyllä se väistää!"
Muutaman kerran käyny sanoo että moon tässä hommissa, koitan pihaas sutia ja oot väistämisvelvollinen ja ei paljoa naurata ketää ku on koneen takapyörä tulipeltiä myöten tuvassa / jalankulkeva renkaan alla pitoa antamassa., että kuka on oikeassa ja väärässä.